On aika lopettaa sumutus–järjestöille ja kulttuurialalle on kohdistumassa järkyttävät kulttuurileikkaukset, joiden merkitys valtiontaloudelle on mitätön.
Helsinki tukee paljon kulttuuria ja järjestää kulttuuri- ja vapaa-ajan toimintaa itse, mutta paljon voitaisiin tehdä juuri pienten ryhmien tunnistamiseksi.
Helsinki ei ole muusta maailmasta erillään. Globaalissa maailmassa haasteet, huolet ja ratkaisut linkittyvät toisiinsa. Pääkaupungilla ja sen poliittisilla päättäjillä on varaa ja vastuuta tehdä kokoaan suurempia päätöksiä.
Niin suurilla kuin pienillä kaupungeilla on edessään kinkkisiä haasteita, joiden ratkaiseminen edellyttää koko yhteisöltä mielikuvitusta ja kriittistä ajattelua. Mistä ne kriittisyys ja mielikuvitus oikein kumpuavat, jollemme opi haastamaan vallalla olevia näkemyksiä ja raivaamaan tilaa uusille? Juuri siksi jokaikinen kunta tarvitsee taiteen ja kulttuurin tekijöitä – niin ammattilaisia kuin harrastajia.
Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli alkuvuodesta Helsingin uutta luonnonsuojeluohjelmaa, johon kuuluu myös Töölönlahden vesialueen suojelu. Alueen yksityiskohdista päätetään myöhemmin. Suojelusta on puhuttu “pistemäisenä” kohteena. On kuitenkin äärimmäisen tärkeää, että Töölänlahti suojeltaisin kokonaan, ei vain osittain.
Työllisyyspalveluiden siirrossa TE-toimistoilta kunnille on käynyt juuri niin kuin pahiten ajateltiin – lopullinen toteutus on epäreilu niin hakijalle kuin uupuneelle työntekijällekin. Työntekijät ovat valtavan ylikuormittuneita sen jälkeen, kun vuodenvaihteessa palvelut siirtyivät kunnille. Uudistuksessa muodostettiin 45 uutta kuntien työllisyyspalvelualuetta ja yli 4000 työntekijää siirtyivät kunnille. Muutos on tuonut paljon byrokraattista soppaa, jossa mekaanisesti joudutaan lisäämään hakijan…