Työstin kevään aikana nuorten ilmasto- ja energiavisiota, jonka etenkin sosiaalisen oikeudenmukaisuuden osuuteen keskityin. Prosessin aikana huomasin, että kaiken turvallistamisen, fiskaalitalouden seuraamisen ja kovien arvojen keskellä Suomesta puuttuu demokratiakeskustelu. Vaikka tarvitsemme demokratiaa kotitalon asioihin, naapurustoihin, kaupunkeihin ja kuntiin. Työpaikoille, ja päättämään Suomen, Euroopan, maailman ja elonkehän asioista. Tuomaan luottamusta tehtyihin päätöksiin.
Kun globaali tilanne kriisiytyy ja kovat arvot ottavat vallan, ihmisten toimintamahdollisuuksia kavennetaan. Demokratiaa tulisi laajentaa askel askeleelta, ja suojella sitä kehittämällä sitä. Ei ottaa sitä itsestäänselvyytenä.
Demokratia juontaa juurensa muinaiskreikan sanasta dēmokratia . Se viittaa kansanvaltaan, mutta demos ei alunperinkään tarkoittanut kaikkia kansalaisia. Uuden ajan alussa termi yleistyi, ja etenkin 1700-luvun jälkeen edustukselliset demokratiat yleistyivät. Liberaalien demokratioiden synnyn aalto nähtiin länsimaissa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, globalisti toisen maailmansodan jälkeen.
Kuten moni muukin trendi, myös demokratisaatio oon 1990-luvun jälkeen hidastunut tai jopa loppunut kokonaan. Globaalisti demokratia on nimittäin heikentynyt jo kahden vuosikymmennen ajan. Alle 7% maapallon asukkaista asuu ns. ”täysissä” demokratioissa, ja demokratian tila heikkenee yli kuudessakymmenessä maassa vuosi vuodelta. Liki kolme neljästä maapallon asukkaasta asuu autoritäärisissä valtioissa.
Suomessa vuoden 1906 yksikamarisen eduskunnan uudistus Säätyvallasta oli itsenäistymisen lisäksi viime vuosisandan eräs merkittävimmistä askelista. Järjestelmä on toki kehittynyt jonkin verran sen jälkeen:
presidentin valtaa ja peräkkäisiä kausia rajoitettiin 1900-luvun lopussa. 2000-luvulla kehitys on kuitenkin hidastunut pysähtynyt täälläkin. Perustuslakivaliokunta on suomessa suoraan eduskunnassa, ja sen toimintaa on kyseenalaistettu Orpon hallituskaudella. Järjestöjen ja kansalaisten mahdollisuudet yhteiskunnalliseen keskusteluun ja lainvalmistelun vaikuttamiseen ovat vähentyneet. Retoriikka ja poliitiset puheet ovat kiristyneet ja ministeripuolueiden jäsenet levittävät vihaa ja väkivaltafantasioita. Tiedettä, Taidetta ja avustusrahapäätöksiä sekä niiden kriteereitä on vainottu. Paikallistasolla mm. Kunnilla on kuulemisen rakenteita, mutta tutkimusten mukaan niiden ei koeta vaikuttavan mihinkään ja paikallispäättäjätkin myöntävät niiden olevan usein olemassa näön vuoksi.
Askel askeleelta asiat ovat menneet huonommaksi. Suomessa kuunnellaan liikaa konsultteja ja istutaan liian vähän yhteiseen pöytään – pohjoismaisellakin tasolla. Samalla uudet teknologiat uhkaavat demokratiaa, kun Suomessakin turvallisuusviranomaiset ovat pitkään käyttäneet mm. tekoälyvalvonta- Ja kansanmurhalaitteistoa myyvän Palantirin teknologiaa. Poliiselle halutaan laajemmat televalvontaoikeudet ja helpompi pääsy ihmisten sormenjälkiin – kadulla istuvia, ilmastonmuutoksesta huolestuneita aktivisteja on kirjaimellisesti vakoiltu etukäteen.
Trendi on eurooppalainen. Aiemmin tässä kuussa EU:n parlamentti äänesti oikeiston tuella ja hyväksynnällä Eurooppalaisen ICEn puolesta. Olisi turha ajatella, että viranomaisten laajat tarkkailu- karkotus- ja väkivaltaoikeudet eivät tulisi koskaan koskettamaan juuri sinua, vain koska riski ei nyt ole kriittinen.
Demokratia syntyi Suomeen, kuten muihinkin teollistuneisiin moderneihin kapitalistisiin valtioihin aluksi pitämään työtä tekevä väestö kurissa ja estämään heidän kansannousunsa, ja jakamaan samalla teollistuneen fossiilitalouden voittoja. Näin on toimittu myös hyvinvointivaltioprojektissa, joka on vähentänyt tuloeroja ja on menestystarina, mutta globaalin etelän kustannuksella. Siksi nykyinen demokratia on luonteeltaan säilyttävää, ja status quoa suosivaa: se on kuin bensakäyttöinen auto – teknologia on yli vuosisadan vanhaa, mutta käytämme sitä edelleen.
Pieni, mutta kasvava joukko nuorista, etenkin miehistä, ei nykyään enää edes usko demokratiaan toimivuuteen. Sen tulisi olla hälytysmerkki meille kaikille.
Päätösten tulisi olla läpinäkyviä, tiedonsaannin hektisessä mediatilassa turvattua ja käytössä tulisi olla vuorovaikutuksellisia ja osallistavia elementtejä. Demokratiaa on lähdettävä laajentamaan, myös eksistentiaalisten kriisien vuoksi. Emme saavuta mitään rajoittamalla vaikuttamisen näennäisyyteen ja siihen, millaisista vaihtoehdoista voit kuluttaa ja tuhota planeettaa. Tulevaisuuden kestävä yhteiskunta voidaan rakentaa lisäämällä ihmisten tunnetta siihen, että he ovat osa yhteiskuntaa ja sen rakenteita ja että heillä on oikea vaikutusvalta. Kulutuksen ja materian sijaan merkityksellinen elämä voitaisiin luoda osallisuuden rakenteilla – niin valtion kuin yhteisöjen kesken. Moni näistä rakenteisa on jo nyt olemassa yhteisöissämme, lähiteattereissa, osuuskaupoissa – niitä tulisi vain vahvistaa.
Lisääntynyt tiedonsaanti, osallisuus ja luottamus reiluun siirtymään voi tutkitusta lisätä ihmisten luottamusta ja kannatusta ilmastotoimiin. Suomen nykyinen sisä- ja ulkopolitiikka lisää eripuraa, eriarvoisuuden ketjuja ja antaa planeetan palaa tuleville sukupolville, jotta maailmanlopun luolassa istuvat miehet voivat kertoa, että planeetta kuoli – mutta hetken aikaa ruudulla oli isoja numeroita.
Orpon hallitus on ollut kenties 2000-luvun onnistunein hallitus. Se on onnistunut purkamaan Suomalaista hyvinvointivaltiota ennätyksellisellä tavalla ja suosinut politiikassaaan menestyjiä ja rikkaita. Kansalaisten toimintakenttää ja mahdollisuuksia on kavennettu ja valtion roolia demokratian ylläpitäjänä on nähty halveksuttavana. Oikeistolaien niukkuuspolitiikka näkyy myös yhteiskunnallisen keskustelun kaventumisena, ja sen aatepolitiikka näkyy kansalaisyhteiskunnan toimintojen ja vähemmistöjen järjestöjen leikkaamisena Pride-kuukautena. Toimia, joita tuskin ensi kaudella perutaan.
Orpon hallituksen toimissa näkyy, että vaikka valtion ei tulisikaan mielestäni ylhäältä päin ohjata kaikkea, sen kansalaisyhteiskuntaa ja demokratiaa tukevien rakenteiden lakkauttaminen vie meitä vain kohit yövartijavaltiota – mikä ei ole hyvä kellekään muille, kuin niille, joilla on jo rahaa ja varallisuutta. Lakien, edustuksellisen demokratian ja sen rakenteiden tulisikin olla ponnahduslauta ja raamit erilaisille yhteisöille ja toimijoille toimia luotettavalla kentällä.
Siksi kaikesta huolimatta, ensi vaalikausi ja tulevat vuodet ovat elintärkeitä siinä, mihin suuntaan menemme. Flirttailu fasismin ja valvontayhteiskunnan kanssa on on lisääntynyt ja teknologiavalvonta on yhä selvempää ja suorempaa. Rajallisten resurssien järjestelmässä tulee muuttua niin kulutuksen, tottumuksen kuin osallistamisen muodot. Vaalimalla ja kehittämällä demokratiaa, luottamalla läpinäkyvään tietoon ja tekemällä solidaarisempaa politiikkaa pystymee kohtaamaan tulevaisuuden eksistentiaaliset haasteet, pitämään yhteiskuntamme kasassa ja pysäyttämään nykyisen kurjitamisen politiikan.
Vaalien lähestyessä voi tarkkailla, ketkä näkevät kansalasyhteiskunnan ja yhteisöt Suomen uhkana, ketkä elintärkeänä. Valtion tasolla tekoälypohjaista valvontayhteiskuntaa on reguloitava ja hajotettava. Kansalaisyhteiskunnan toiminta on turvattava, kansalaisraateja on pilotoitava kunta- ja valtiotasolla, kansalaisaloitteiden asemaa on vahvistetta ja ja tulevaisuusajattelua sekä nuorten kuulemista on lisättävä tuntuvasti.
Talouden suhdanteet ja keikahtelut eivät tuota ihmisille tulevaisuuden uskoa, jos ei voi luottaa siihen, että demokratiat ratkaisevat haasteita.
Tarvitsemme kansanvaltaa, lempeyttä, avoimuutta, toistemme kuuntelemista ja kaikkien, ei harvojen edun huomioimista. Ensi kaudella myös eduskuntaankin.
Jos emme edes aloita askelia, olemme kriisissä.