Timo Penttilän suunnittelema Hanasaaren B- hiilivoimala valmistui 1973. Monille tutun rakennuksen hiilituotanto päättyi 2023, ja laski kertaheitolla Suomen päästöjä 2 prosentilla. Nyt sen tulevaisuudesta päättää Helsingin kaupungin kilpailutus- ja kaavatyö ja toivottavasti myös kaupunkilaiset.
Kävin tiistaina hallituksen masentavan ja idioottimaisen budjettiriihen lomassa Helsingin järjestämässä tapahtumassa. Siellä ideoitiin sitä, mitä isolle voimalan rakennukselle voisi tehdä. Koen aidosti, että toivoa, kestävyyttä ja muutosta rakennetaan alhaalta ylöspäin, ihmisistä lähtöisin, naapurustosta lähtien. Haluaisin tuoda tätä ajatustapaa myös Hanasaaren kehittämiseen.
Suvilahden alue on ollut viime aikoina tapetilla. Markkinavetoiset hankkeet uhkaavat kulttuurihistoriallisesti mutta myös yhteisölähtöisesti arvokasta tilaa, ja vaikka moni rakennus ja alue on suojeltua, esimerkiksi Suvilahti DIY-skeittiparkki on lähdössä Suvilahti Event Hub -nimisen kaupallisen keskuksen myötä, jolla on jo kaavalupa. Monet tapahtumat väistyvät alueelta. Uusia kerrostaloja nousee Sörnäisten rantatielle ja entisen hiilikasan paikalle.
Alueelle on suunniteltu pitkään myös jättimäistä areenahanketta. Se olisi rakennettu myös Suvilahden rantaan kiinni, esittävän taiteiden ja sirkustilojen kylkeen. Tämä siis siinäkin tapauksessa, että muun muassa Vantaalle sekä nordikselle Olympiastadionin lähelle suunnitellaan valtavia tapahtuma-areenoita ja Suvilahti Event Hub on nousevassa aivan viereen. Onneksi kaupunki ei tätä ideaa ole viime aikoina edistänyt.
Tiistain tapahtumassa esiteltiin netissä esille tulleita, kaupunkilaisten omia ideoita voimalan tulevaisuudesta. On ihan mahtavaa että monet ideoista eivät selkeästi ole niin idioottimaisia, kuin vaikka aiemmin mainittu hallituksen budjettiriihi.
Ehdotuksissa korostuivat sekä arvot että periaatteet suunnittelutyön takana, ei pelkästään funktio ja raha. Ideoissa oli tekniikan museo, näköalatorni, Urbaani luontokeskus, puupuisto, tapahtumatila, koulutus- ja tapahtumatilat, nuorisotilat, kierrätyspuutarha jä ehkä merkittävimpänä: Helsingin kaupunkikulttuurista itsestään, ei jostain ulkoisesta asiasta kumpuava vetovoima (!!). Tämä tuntuu kaupunkisuunnittelussa usein unohtuvan.
Ihmisten toiveissa korostui kulttuuri, ja on ehkä aika selkeää, että valtavia tiloja voisi yhteiskäyttää moneen, jos vapaan kaupunkitilan antaminen ei ole mahdollista. Sekin mahdollisuus olisi aidosti tutkittava. Sisäskeittiparkin tarjoaminen olisi DIY:n purkamisen takia vähintä, mitä voitaisiin tilaan tehdä. Katto-alueen voisi ehkäpä hyödyntää esimerkiksi kaupunkiniittynä tai biodiversiteettiä lisäävänä alueena. Alueen merenranta olisi hyvä ottaa kerrostalokaavaa tehdessä huomioon.
Alueen kysymys on aito, poliittinen kesken oleva prosessi, joka tulevan kaupunginvaltuuston on otettava huomioon. Kasvavaa Helsinkiä suunniteltaessa tulisi juuri tässä maailmantilanteessa, ja muutenkin, ottaa huomioon yhteisölähtöinen kaupunkikulttuuri. Kaavan luonti alueelle suojelisi alueen ja hyödyntäisi jo olemassa olevaa tilaa uuden rakentamisen sijaan.
Ihmiset kaipaavat uniikkeja, upeita, yhteistehtyjä ja muuntautuvaisia tiloja. Ei-kaupallisia tiloja, joissa voi viihtyä. Eikä vain ylhäältä tuotettua kaupunkitilaa; Raha ei voi mennä kaiken edelle. Tarvitaan poliititisia toimijoita, joilla on rohkeutta luoda aidosti julkisia tiloja kaupunkiin, joissa Helsingin annetaan kehittyä myös sen omilla ehdoilla.
Tarvitaan kaupunkia, joka on kuin ”hyvät juhat”, johon voi uppoutua, kuten kaupunkisuunnittelija Jan Gehlin sanoo. Normaleja, kauppakeskuksia ja Event Hub- tyylisiä mestoja on jo tarpeeksi. Säilytetään siis Suvilahti ja Hanasaari asukkaiden, luonnon ja kaupunkikulttuurin käytössä!
Tämä kirjoitus julkaistiin alun perin Instagramissa @sakaribister 4. syyskuuta 2024.
Kansikuva Helsingin kaupunginmuseo, Leo Tanskalainen